Nils Gustaf Malmbergin Sukuseura r.y.
Nils Gustavin elämänvaiheet PDF Tulosta

Pentti Taipaleen kirjoitus vuoden 1993 sukukirjasta Nils Gustav Malmbergin suku

 NIILO KUSTAA MALMBERGIN ELÄMÄNVAIHEET

Niilo Kustaa Malmberg syntyi 16.2.1807 Ookilan pappilassa Ylistarossa pitäjänapulaisen Herman Malmbergin ja Liisa Greta o.s. Aejmelaeuksen esikoisena. Hän menetti isänsä jo 1809. Neljä kuukautta isän kuoleman jälkeen syntyi hänen veljensä, joka sai isävainajan mukaan nimen Herman. Leskeksi jäänyt äiti solmi uuden aviioliiton 1811 armovuodensaarnaaja Johan Simeliuksen kanssa. Vain neljä vuotta Niilo Kustaa vietti Ookilassa. Perhe muutti Reisjärvelle ja sieltä Laihialle. Niilo Kustaa kävi koulua Raahessa, Oulussa ja Vaasassa. Näin hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa sisältyi monia muutoksia. Maassamme elettiin Suomen sodan jälkeistä syvällistä muuttumisen aikaa.

Monivaiheinen oli myös Niilo Kustaan opiskelukausi 18.27-30. Koulutien alkaessa oli tavoitteena nimismieheksi valmistautuminen. Kirjoittauduttuaan Turun yliopistoon kesäkuussa 1827 hän kuitenkin ryhtyi lukemaan teologiaa. Jo 4.-5.9.1827 sattunut Turun palo keskeytti yliopiston toiminnan; se jatkuui vasta syksyllä 1828 yliopiston siirryttyä Helsinkiin, maan uuteen pääkaupunkiin. Tuon välivuoden Malmberg toimi kotiopettajana Ruovedellä Ritoniemen kartanossa E.G. Af Enehjelmin perheessä, J.L Runebergin seuraajana. Siellä hän tutustui tulevaan puolisoonsa, Ruoveden pappilan tyttäreen Sofia Amanda Bergrothiin.

Malmbergin syksyllä 1828 jatkuneet opinnot keskeytti yllättävä lähtö Pietariin. Pyhän Katariinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra E.K. Ehrström oli pyytänyt Helsingin yliopistoa ehdottamaan sopivaa apulaista hoitamaan saarnavuoroja hänen sairautensa aikana. Tuohon seurakuntaan kuului myös suomalaisia.

Pietarin uskonnollisille oloille antoi noina aikoina poikkeuksellisia piirteitä evankelinen, yleiskirkollinen liikehdintä, joka kosketti ylhäisöäkin. Vaikutteita oli tullut monelta taholta. Aluksi on viitattava Inkerissä vaikuttaneeseen hurmokselliseen liikkeeseen, joka ulottui Pietariinkin. Siihen liittyi epäterveitä ilmiöitä. Kenties juuri siitä syystä Aleksanteri I oli kutsunut Porvoon piispan S. Cygnaeuksen järjestämään Venäjän luterilaisen kirkon oloja (1820-1830). Järjestelyt koskivat myös P. Katariinan seurakuntaa.

Merkittävimmät vaikutteet olivat tulleet mannermaalla, roomalaiskatolisella maaperällä syntyneestä herätysliikkeestä. Sen virittäjä oli ”uskonvanhurskauden saarnaaja” pastori Martin Boos (1782-1825). Toimiessaan aluksi kotiseudullaan Baijerissa hän koki oman kirkkonsa taholta vastustusta ja vainoa. Karkotukseen johtaneen oikeudenkäynnin jälkeen hän toimi kymmenisen vuotta Itävallassa, missä niin ikään syntyi laaja ja syvälle vaikuttanut herätys. Myös herätysliikkeen kannattajia vainottiin. Aleksanteri I otti näitä siirtolaisina mm. pääkaupunkiinsa sekä Etelä-Venäjälle ja kutsui heidän sielunhoitajakseen J. Gossnerin ja I. Lindlin. Nämä Martin Boosin hengenheimolaiset olivat vaikuttavia julistajia. Gossner toimi Pietarissa 1820-25, Lindl Pietarissa ja Etelä-Venäjällä 1819-23.

Brittiläiseltä taholta tulleita vaikutteita edusti skotlantilainen Joh. Paterson hoitaessaan Raamattuseuran asioita Pietarissa 1820-24. Intiassa lähetystyössä ollut englantilainen Rikh. Knoll sekä Siperian lähetystyöhön osallistunut ruotsalainen Cornelius Rahm virittivät lähetysharrastusta, joka oli läheinen myös Boosin ystäville.

Venäjän hallituspiirien suopeus uskonnollista liikettä kohtaan loppui kuitenkin jo vuoden 1820 tienoilla. Venäjän, Itävallan ja Preussin hallitsijain 1815 solmiman altarin ja valtaistuimen ”pyhän allianssin” tavoitteissa tapahtui jyrkkä käänne ryhdyttäessä tukahduttamaan kumouksellisiksi katsottuja ilmiöitä. Uskonnillisen liikkeen johtohenkilöt karkotettiin Venäjältä yksi toisensa jälkeen. Herätysliikkeen huippu oli jo takanapäin Malmbergin tullessa Pietariin helmikuussa 1829. Hänen tehtäviinsä kuului jumalanpalvelusten lisäksi ainakin kaksi viikkosaarnaa P. Katariinan kirkossa.

Malmberg seurusteli paljon myös sikäläisten saksalaisten kanssa, joilta hän sai tietoja vainottujen kokemuksista ja mannermaan herätysliikettä kuvaavista teoksista. V. 1826 oli ilmestynyt J. Gossnerin toimittama Martin Boosin ”omaelämänkerta” (ruots. 1835). tuo laaja teos sisältää Boosin raamatullista julistusta ja hänen elämänsä vaiheita kuvaavaa aineisto. Muita kirjalöytöjä oli Gossnerin Hengellinen aarreaitta sekä Lindlin Yksivakainen sana nykyiselle ajallemme eli tutkinto synnistä Pyhää Henkeä vastaa (suom. 1858). Tästä kirjasesta Malmberg sai kipinän sieluunsa. Hänestä tuli syttyvä julistaja, jonka vaikutukseen vallanpitäjien huomio ennen pitkää kiintyi. Seurauksena oli karkotus joulukuussa 1829.

Tuona kymmenen kuukautta kestäneenä kautena Malmberg sai käänteentekeviä vaikutteita. Hän löysi heräätävän sanoman ja sai kokemuksia rohkean julistajan osaksi tulevasta rististä. Hän joutui kosketukseen myös lähetystyön kanssa. Näiden vaikutteiden pysyvyyttä kuvaa, että hän myöhemmin mainitsi usein ystävilleen Lindlin kirjasesta (Rosendahl II 276) ja että hänen kirjastoonsa kuuluivat myös mm. Martin Boosia kuvaava teos (Palava kynttilä) sekä Gossnerin ”aarrearkku”.

Osoittaen ”kiitettävää uutteruutta ja kaikissa suhteissa vakaata ja kiitettävää käytöstä” Malmberg jatkoi opiskelua Helsingissä ja suoritti tutkintonsa jo keväällä 1830. Hänet vihittiin papiksi 11.6.1830 ja määrättiin Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi. Malmberg kirjoitti samalla kertaa papiksi vihitylle R.H. Aspelinille 26.9.1830: ”Pääasiallinen ja parhain seurani ja ajanvietteeni on kallis Raamattuni.” Näissä sanoissa on kuulevinaan kaiun Pietarissa tapahtuneesta mielenmuutoksesta. Boosin ”omaelämänkerrasta” ja hänen saarnoistaan näet voi päätellä, että Boos oli viihtynyt Raamatun ääressä.

Malmberg sai työtoverikseen Jomas Laguksen, joka oli vuodesta 1828 lähtien toiminut Ylivieksassa. Kun Lagus ensi kerran kirjoitti Keski-Pohjanmaalla syntyneestä herätyksestä elokuussa 1831, hän mainitsi: ”Malmberg on Jumalan Hengen herättämänä ollut minulle suureksi avuksi.”

Amanda Sofia Bergrothin ja Niilo Kustaa Malmbergin häät vietettiin Ruoveden pappilassa 12.9.1832.

Malmbergin julistus herätti kohua Kalajoella. Siksi hän joutui esimiehensä tohtori Johan Frosteruksen puhutteluun. Herätys laajeni, kun Malmberg siirrettiin 1833 Pidisjärvelle. Helluntaina 1834 hän kohtasi ensi kerran Paavo Ruotsalaisen ja ystävystyi tämän kanssa. Tämä historiallinen kohtaaminen merkitsi muutakin kuin Savon ja Kalajokivarren herännäisyyden yhteyden alkua. Malmberg näet tunnusti (1851), että Ukko Paavo ”nylki hänestä Pietarissa saadun kristillisyyden Herran valolla ja voimalla” (Nivalassa 1834). Sanonta ilmaisee yhtäältä Pietarissa saatujen vaikutteiden luonnetta ja niiden kestävyyttä, toisaalta Paavo Ruotsalaisen merkitystä herännäisyydelle. Jonas Lagus tutustui Ruotsalaiseen vasta 1836.

Viranomaisten vastustus, jota Malmberg oli kokenut jo Pietarissa, johti oikeudenkäynteihin heränneitä vastaan. Kalajoen käräjät alkoivat 1838. Heränneitä syytettiin kiellettyjen hartaustilaisuuksien pitämisestä ja varojen keräämisestä lähetykselle. Malmbergin johtoasemaa osoittaa se, että hän esitti oikeudelle 16 herännäispapin puolesta vastineen. Siinä sanottiin mm.: ”Monen todistuksen kautaa on näytetty toteen, ettemme me papit ole tutkimuksen alaisina olleiden kokousten alullepanijat, vaan että kansan halu kuulla Jumalan sanaa on saanut ne aikaan. Pyydämme siis, että jos kihlakunnanoikeus tässä huomaisi jotakin rikosta, josta tulisi langettaa tuomio, me papit tuomittaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra Kristus uskoi meille kalliin opetusvirkamme, niin velvoitti hän meidät tyytymään kaikkeen, sekä katkeraan että suloiseen, mikä meitä tässä virassa tulisi kohtaamaan.” Vastineessa kuvastuu herännäisyyden uudistama käsitys pappisvirasta.

Vaasan hovioikeus tuomitsi 17.6.1840 N.G. Malmbergin, J. Laguksen, Fr.O. Durchmanin ja L.H. Laurinin puolen vuoden virkaeroon. Tuomioista ja vastustuksesta huolimatta herännäisyys voimistui ja laajeni noina aikoina. Keväällä 1838 Malmberg oli siirretty Lapualle ja hänen lankonsa Durchman Yli-Härmään. Etelä-Pohjanmaalla tapahtui herätystä erityisesti 1839. Malmbergin julistus vaikutti kansanihmisiin ja hänen keskeinen asemansa vahvistui entisestään. Lapualla hän koki myös syvän nöyryytyksen pian puolisonsa kuoltua (21.11.1851) Lapset Eliel, Ida Sofia, Gustaf, Frans ja Lydia jäivät nuorina orvoiksi.

Heikki Ylikangas on viimeksi käsitellyt teoksissaan sitä kriisiä, johon herännäisyys joutui tuona aikana, ja niitä huhuja, joita Malmbergin entiset ystävät hänestä levittivät. Karjalan herännäisyys, renqvistiläisyys, oli jo aikaisemmin ohjautunut omalle taholleen. Sen jälkeen haarauti 1840-luvulla evankelisuus Fr.G. Hedbergin johdolla omaksi suunnaksi. Ylihärmän pappeinkokous 1.4.1852 merkitsi repeämää, jossa suurin osa herännäispapeista erosi Malmbergistä ja herännäisyydestä. ”Älä jätä sitä kansaa, älä jätä sitä kansaa”, kuultiin Malmbergin rukoilleen tuomioitten painon alla. Heränneen kansan ahdinko ja samalla sen luottamus Malmbergiin kuvastuu ylistarolaisen Maria Kitinojan sanoista hänelle (1853): ”Kyllä näytti ensin varsin surkealta, kun näytti kaikki menevän, ja minä ajattelin, että kun opettaja nyt arvonsa kadottaa, niin eihän tästä enää mitään tule. Mutta nyt minusta näyttää, että saatatte paremmin ylönkatsotussa tilassa Jumalan valtakuntaa rakentaa kuin arvon ja kunnian aikana.”

Heränneen kansan kokoajiksi jäivät hajaannuksen jälkeen Malmberg ja Vilhemi Niskanen.

Malmberg solmi uuden avioliiton keväällä 1853 Helena Huhtalan kanssa, johon hänen lapsensakin olivat useiden vuosien aikana hyvin tutustuneet. Wilhelmi Malmivaara syntyi Tynjälässä 13.2.1854.

Niilo Kustaa Malmberg kuoli 21.9.1858. Hautaussaatto, jonka osanottajain määrä nousi viiteen tuhanteen, oli kolmen kilometrin mittainen. Ystävät kantoivat rakastamansa opettajan arkun kodista lähtien. Hauta oli avattu siten, että kantajat saattoivat viedä arkun pohjaan asti. ”Saatetaan niin kauas kuin voidaan”, he sanoivat.

Siitä huolimatta, että Niilo Kustaa Malmberg oli viime vuosisadan herännäisyyden keskeisimpiä henkilöitä, hänen kirjallinen jäämistönsä oli yllättävän vähäinen. Hänen merkityksensä johtui suurelta osin siitä, että hän oli ennen muuta syttyvä julistaja ja sielunhoitaja.

 
 
 
 
 
 
Nils Gustaf Malmbergin Sukuseura r.y.
Sukuseuran vaakuna
© 2008-2014 Nils Gustaf Malmbergin Sukuseura r.y.